Preventos on syntynyt kolmen vesi- ja informaatioteknologian asiantuntijan voimin. Kolmikosta kukin on kehittynyt asiantuntijaksi alallaan omia polkujaan kulkien 20 vuoden ajan, kunnes vuonna 2018 monipuolista osaamista alettiin tarjota asiakkaille perustetun yrityksen nimissä.
Yrityksemme visiona ja toimintaa ohjaavana tavoitteena on mahdollistaa puhtaan veden riittävyys tuleville sukupolville. Tekemisemme syntyy intohimosta lajiin – saamme tehdä itselle merkittäviä merkityksellisiä asioita. Ideologisten tavoitteiden saavuttamisessa hyödynnämme modernia ICT-teknologiaa.
Haluamme myös ajatella laatikon ulkopuolella ja sen vuoksi tarjoamme mieluummin palveluita laitetoimituksen sijaan. Olemme huomanneet kokemuksesta syntyneen asiantuntijuuden lisäarvon asiakkaillemme. Kokonaispalvelun vuoksi asiakkaamme voivat huoletta keskittyä omaan ydintekemiseensä
Lähtökohta tekemisellemme on inhimillinen: haluamme tarjota työkaluja arjen helpottamiseen ja laadukkaampaan toimintaan. Kohdekohtaisesti räätälöitävissä olevien palveluiden avulla parannamme vesijärjestelmien toimintaa, turvallisuutta ja kustannustehokkuutta sekä edistämme resurssien viisasta käyttöä.
Tieto ei lisää tuskaa, vaan mittaamalla asiat pysyvät hallinnassa. Jatkuvatoimisen seurannan avulla saat lähes reaaliaikaista tietoa vesijärjestelmän toiminnasta, jolloin voit esimerkiksi tunnistaa vuototilanteet nopeasti, ennakoida veden käyttöä ja suunnitella saneeraus- ja huoltotoimenpiteitä.
Tarjoamme tietopalveluiden lisäksi monipuolista asiantuntijatyötä vesitekniikkaan liittyvissä asioissa, kuten insinöörisuunnittelussa, verkostomallintamisessa, sensorimittauksissa, datan siirrossa, datan automaattisessa analysoinnissa sekä tietokanta- ja ohjelmistopalveluissa.
Preventoksen vesihuoltolaitoksille suunnatut palvelut on kehitetty kustannustehokkaiksi työkaluiksi, joilla vedenjakelun ja viemäröinnin hallinta tehostuu ja tekemisen laatu paranee. Palveluilla tähdätään hyvin hoidettuun vesihuolto-omaisuuteen, jolloin nykyiset ja tulevat vedenkäyttäjät voivat luottaa toiminnan laatuun.
Palvelut toimivat helppokäyttöisellä ja tietoturvallisella selainpohjaisella käyttöliittymällä, joka on käytettävissä niin mobiililaitteilla kuin toimiston tietokoneilla. Käytettävissäsi ovat seuraavat vesihuoltolaitosten arkea helpottavat palvelut:
Preventos tarjoaa vesijärjestelmien hallintaa ja valvontaa kiinteistölle. Palveluina tarjotaan kiinteistö- tai huoneistokohtaisia älyvesimittareita sekä niihin liittyviä palveluita kiinteistönomistajille, isännöitsijöille ja asukkaille. Pyrimme toteuttamaan ratkaisut hyvässä yhteistyössä asiakkaan kanssa niin, että toteutuksessa päästään parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Palvelumme kattaa veden kulutusseurannan ja laskutustietojen ohella myös tarpeelliset älymittarin hälytyspalvelut, kuten vuotovahdin ja jäätymisvaarahälytyksen sekä tarpeisiin soveltuvat mobiilikäyttöliittymät.
Preventos tarjoaa teollisuudelle osaamista vesi- ja muiden nestevirtojen hallintaan. Vankka osaaminen kenttämittauksista, virtaustekniikasta, datan siirrosta ja käsittelystä sekä ohjelmoinnista muodostavat perustan osaavalle ja korkeatasoiselle palvelulle.
Palveluita tarjotaan sekä prosessivesien että ympäristöön purettavien vesien hallintaan. Mittaus-, hallinta- ja optimointipalvelumme tähtäävät merkittäviin taloudellisiin säästöihin ja kestävän kehityksen mukaiseen resurssien käytön optimointiin. Jatkuvatoimisen vesivirtojen hallintapalvelun avulla voit tehdä tuotannon tehokkuuden optimointia ja tunnistaa häiriötilanteet.
Hallintapalvelu toimii joko ulkoistettuna taustapalveluna tarjoten vesivirtojen seurannan ja optimoinnin tietoturvallisena pilvipalveluna tai sulautettuna laitoksen omaan automaatiojärjestelmään.
Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tukemassa yrityksen kehittämishankkeessa kehitettiin vesihuollon digitaalisten palveluiden taustajärjestelmän älykkäitä toimintoja ja kokeiltiin uusia edullisia IoT-teknologioita langattoman tiedonsiirron tarpeisiin. Hanke toteuttiin 8.11.2018-31.5.2020 välisenä aikana.
Hallituksen kansallinen kärkihanke -ohjelman hankkeessa kehitettiin vedenottamojen tarpeisiin soveltuva vedenlaadun jatkuvatoiminen seurantajärjestelmä ja pilotoitiin sitä neljässä eri pohjavedenottamossa. Hanketta koordinoi THL ja toteuttajina ovat Oulun yliopisto, EHP Environment Oy ja Preventos Informatics Oy. Hanke toteutettiin 1.10.2018-31.3.2020 välisenä aikana.